Värisävyt mahdollisimman tarkkaan vanhan mukaan - As. Oy Pyynikinpihan julkisivu entisöitiin ajatuksella
As. Oy Pyynikinpihan julkisivu Pyhäjärvenkadulla on hyvä esimerkki elävästä, ilmeikkäästä ja kontrasteiltaan harmonisesta kiinteistöstä. Kun julkisivut tänä kesänä entisöitiin mahdollisimman tarkkaan alkuperäiseen ilmeeseensä, tuli talosta yksi alueen hienoimmista.
As. Oy Pyynikinpihan saneerausurakat alkoivat jo vuosi sitten, kun vuonna 1963 valmistuneen kiinteistön vesikatto uusittiin. Tänä vuonna vuorossa olivat kertarysäyksellä julkisivut, pohjaviemärit sekä lämmönjakohuone. – Julkisivu alkoi olla jo aika ruma. Parin viime vuoden aikana remontista on keskusteltu hallituksessa ja yhtiökokouksissa. Päätös remontista syntyi sitten yksimielisesti, hallituksen puheenjohtaja Arto Valli kertoo.
Yhtiö pyrki saneerauksessa värisävyjä myöten mahdollisimman alkuperäiseen ulkoasuun. Nyt kun urakka on enää viimeistelyjä vailla, voidaan todeta tavoitteen täyttyneen. – Vanha rappaus puhdistettiin ja irtokohdat paikattiin. Erottavan kalkkikerroksen ja laakeroinnin päälle asennettiin verkko, jonka avulla kolmikerrosrappaus kiinnittyy paremmin. Vanhassa julkisivussa ei tällaista verkotusta ilmeisesti ollut. Se lienee ollut osaltaan syynä vanhan pinnan lohkeiluun, isännöitsijä Harri Raunio toteaa. Lisäeristyksiä ei ollut tarpeen tehdä, sillä kiinteistön lämpöindeksit ovat hyvät. Eristämisellä ei olisi saatu merkittävää hyötyä, eivätkä varsin vaatimattomat korjausavustuksetkaan tähän innostaneet. Ikkunoiden alla kiinteistön julkisivua elävöittävät viininpunaiset mineriittilevyt, jotka olivat kunnoltaan vielä niin hyviä, että uusimiseen ei ollut tarvetta. Pinnat vain puhdistettiin ja korjausmaalattiin. Myös ikkunoiden kunto oli kohtalainen. Vain osaan tarvittiin huoltomaalaus. Ikkunapeltien reunalistat uusittiin sentään kaikissa ikkunoissa. – Ehkä eniten korjattavaa oli parvekkeissa, joiden reunat olivat paikoin rapautuneet. Vauriot korjattiin ja parvekkeiden peltiset etulevyt uusittiin kaikilla parvekkeilla. Etulevyn rakennetta muutettiin myös niin, että tuulettuvuus parani ja korroosiopesät poistuivat. Tuuletusparvekkeilla uusittiin pintalaatta ja vesieristykset sekä sinkittiin kaiteet, Valli luettelee. Urakka edennyt suunnitellusti As. Oy Pyynikinpihan remontti on malliesimerkki siitä, miten hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Matkan varrella ei ole sattunut minkäänlaisia ongelmia, ja aikataulut ovat pitäneet erinomaisesti. Urakan valvonnan on hoitanut Tampereen Talokeskuksen Kari Laakso. – Asukkailtakin on tullut lähes yksinomaan kiitosta. Kaikki ovat ymmärtäneet, että näin iso saneeraus aiheuttaa vähän häiriöitä. Meluongelma on ehkä ollut pahin häiriötekijä. Piikkausta kun ei voi oikein äänettömästi tehdä. Sen vuoksi urakoitsija on käyttänyt timanttiporausta niin paljon kuin mahdollista, isännöitsijä Harri Raunio kiittelee. Tämän vuoden saneeraukset tietävät 62 asunnon yhtiölle noin puolen miljoonan euron lisälaskua. Likipitäen puolet kustannuksista rahoitetaan kuitenkin säästöillä, joita on kerätty usean vuoden ajan. Toinen puoli rahoituksesta on pankkilainaa. – Etukäteen kerääminen on asukkaiden kannalta mukavampi tapa toimia. Nyt meillä on viisi-kymmenen vuotta aikaa maksaa tätä lainaa pois, ennen kuin putkisto alkaa tulla saneerausikään, Arto Valli laskeskelee.
|