Asiakaslehti » 2005 » 

Tietoa päätösten tueksi
- Asunto Oy Satoseija päivitti kuntoarvionsa

Kuntoarvio antaa taloyhtiön hallitukselle ja asukkaille eväitä kiinteistön kunnossapitotoimien aikatauluttamiseen ja tärkeysjärjestyksen määrittämiseen. Todellinen hyöty kuntoarviosta saadaan vain, jos arvio päivitetään säännöllisesti. Hervantalaisen

Asunto Oy Satoseijan kiinteistö erottuu ikätovereidensa joukosta erinomaisen kuntonsa vuoksi. Vuonna 1976 valmistuneen yhtiön kunnossapidon ohjenuorana ovat olleet säännöllisesti tehdyt kuntoarviot.

- Edellinen kuntoarvio oli tehty vuonna 1997. Keväällä 2004 se päivitettiin, koska kiinteistön kunnossapidassa oli ehtinyt tapahtua paljon näinä välivuosina, kertoo yhtiön isännöitsijä Yrjö Kallio. Edellisen kuntoarvion pohjalta yhtiö oli teettänyt elementtisaumausten, vesilinjaston sulkuventtiilien, lämmönsiirtimien ja kylmälaitteiden uusinnat. Vuonna 2002 rakennettiin ala-auloihin tuulikaapitja seuraavana vuonna katokset sisäänkäyntien päälle. Viime vuonna myös talon julkisivu korjausmaalattiin. Parhaillaan on menossa saunatilojen pukuhuoneiden lattioiden uusinta.

- Tuulikaappien ja katosten rakentaminen olivat omia hankkeitaan, mutta muut saneeraukset teetettiin täsmälleen kuntoarvion ehdotusten mukaisesti. Keväisessä kuntoarvon päivityksessö ei paljastunut mitään yllättävää. Kiinteistö on juuri niin hyvässä kunnossa, kuin päälle päinkin näyttää. Ensi vuodelle kuntoarviossa suositellaan patterilinjan tasapainotusta. Myös ilmastointihormien 10 vuoden välein toteutettava puhdistus osuu ensi vuodelle. Sen jälkeen luvassa olisikin kolme välivuotta korjaustoimista ja samalla aikaa valmistautua isompaan putkisaneeraukseen.

- Putkiremontti saattaa tulla ajankohtaiseksi jo kuntoarvion viisivuotiskauden päätteeksi eli vuonna 2009. Nyt näyttää vielä siltä, että pääsisimme pidemmälIekin ilman remonttia, mutta lähempänä tuota ajankohtaa asia täytyy tutkia tarkemmin, Yrjö Kallio suunnittelee. Kallio suosittelee muillekin taloyhtiöille kuntoarvion pitämistä ajan tasalla.

- Se antaa osviittaa kiinteistön oikeaoppiseen hoitoon ja kunnossapitoon. Kun tietää, mitä kulloinkin kannattaa tehdä, välttyy kaikkien remonttien kasautumisesta samaan ajankohtaan.

Jutun kuvat, napsauta suuremmaksi

Artikkelihaku
 

Etsi

 

Tampereen Talokeskuksen
palveluihin kuuluvat myös

HTT-tavarantarkastukset

 Lue lisää tavarantarkastuksesta
Keskuskauppakamarin www-sivuilta

 

 

Tampereen Talokeskuksen
palveluihin kuuluvat myös

HTT-tavarantarkastukset

 Lue lisää tavarantarkastuksesta
Keskuskauppakamarin www-sivuilta

 

Poimintoja asiakaslehtemme artikkeleista

Huoneistokohtainen vedenmittaus on nykypäivää
- Asunto Oy Harjunherttua uusi käyttövesiputkistonsa

Kangasalan Asunto Oy Harjunherttuan kellarissa oli vähän ennen vuodenvaihdetta parikin isompaa vesivuotoa. Yhtiössä tehtiin ripeitä päatöksiä, ia keväällä 2004 alkoi kolmisen kuukautta kestänyt käyttövesiputkiston uusiminen. Saneerauksen yhteydessä asuntoihin asennettiin huoneistokohtaiset vesimittarit. Lue...

As Oy Kalevankartano I

As Oy Kalevankartano I:n ulkovaipan peruskorjaustyö on valmistunut. Lue...

Valmiselementeillä käyttövesiputkiston saneeraus onnistuu talvellakin

Käyttövesiputkiston saneeraukset tehdään perinteisesti kesällä, jolloin asukkaat voivat muuttaa viikkoja kestävän remontin alta esimerkiksi kesämökeilleen. Toinenkin vaihtoehto on silti olemassa. – Toteutimme pystynousut valmiselementeillä, jotka kiinnitetään suoraan seinään. Katkokset vedentoimituksissa olivat muutamasta tunnista yhteen työpäivään. Talvella urakoitsijoilla on enemmän kapasiteettia, ja saimme myös selvää kustannussäästöä, toteaa Kangasalla kahtakin saneerausta vetänyt Kangasalan Kiinteistöpalvelu Oy:n isännöitsijä Jukka Haapaniemi. Lue...

Vedentoimitukseen vain lyhyt katko
- Valmiselementeillä käyttövesiputkiston saneeraus onnistuu talvellakin

Käyttövesiputkiston saneeraukset tehdään perinteisesti kesällä, jolloin asukkaat voivat muuttaa viikkoja kestävän remontin alta esimerkiksi kesämökeilleen. Toinenkin vaihtoehto on silti olemassa. – Toteutimme pystynousut valmiselementeillä, jotka kiinnitetään suoraan seinään. Katkokset vedentoimituksissa olivat muutamasta tunnista yhteen työpäivään. Talvella urakoitsijoilla on enemmän kapasiteettia, ja saimme myös selvää kustannussäästöä, toteaa Kangasalla kahtakin saneerausta vetänyt Kangasalan Kiinteistöpalvelu Oy:n isännöitsijä Jukka Haapaniemi. Lue...

Lämpö palasi Näsilinnankatu 33 a:n asuntoihin
- Ikkunaremontti häivytti muuttohalut

As. Oy Näsilinnankatu 33 a:n huoneistoissa ei enää palella. Vääntyneet, osin karmeiltaan pehmenneet ikkunat vaihdettiin uusiin, ia samalla palautettiin taloon alkuperäinen, vuosisadan alun ilme. Lue...

iStart-julkaisujärjestelmä - ConnectingTalents Oy
Copyright 2008 - Tampereen Talokeskus Oy