Yrityksen ja sen nimen historia
Tampereen Kiinteistöyhdistyksen Talokeskus perustettiin 19.4.1963. Kuten tuolloisesta nimestä voi päätellä, sen tarkoituksena oli Tampereen Kiinteistöyhdistyksen toiminnan tukeminen. Ensimmäisenä toimitusjohtajana toimi Seppo Rusanen. Yhtiön päätoimialoja olivat kiinteistön- ja vuokranvälitys, kiinteistöarviointi sekä isännöinti. Talokeskus oli tuolloin Tampereella ensimmäinen ammattimaista isännöintiä tarjoava yritys. Talokeskuksella oli myös kiinteistöalan tarvikemyyntiä vuoteen 1999 asti.
17.12.1986 alkaen yrityksen nimi lyheni Tampereen Talokeskus Oy:ksi. Toimiala laajeni rakennuttajatoimintaan ja siihen liittyvään suunnitteluun. Myös ammattimaisen valvojan käyttö rakennustyömailla vakiintui. 2.1.1990 Pirkanmaan Kiinteistöyhdistys r.y. myi enemmistön Tampereen Talokeskus Oy:n osakkeista Suomen Talokeskus Oy:lle ja Tampereen Talokeskuksesta tuli Suomen Talokeskuksen tytäryhtiö. 29.1.1990 yhtiön toimitusjohtajaksi nimitettiin Kari Laakso, joka toimii tehtävässä edelleen. Kiinteistön- ja vuokranvälitys sekä isännöinti lopetettiin. Talokeskus muuttui insinööritoimistoksi päätoimialanaan korjausrakentamisen suunnittelu ja rakennuttajapalvelut Pirkanmaan talousalueella. Pirkanmaan Kiinteistöyhdistys luopui omistusosuudestaan v. 1994.
4.6.1999 Tampereen Talokeskus Oy irtautui Suomen Talokeskus Oy:stä ja on siitä lähtien toiminut itsenäisenä yrityksenä.
Talokeskuksen palvelut
Päätoimialamme on rakennustekninen palvelu sisältäen mm:
- rakennuttajapalvelut
- korjausrakentamisen suunnittelu
- hankesuunnitelmat
- rakennustekninen konsultointi
- PTS-suunnittelu (kuntoarviot ja kuntotutkimukset)
- urakkasopimukset
- valvonnat, vastaanotot
- takuutarkastukset
- tekniset selvitykset
- lausunnot
- energiatalouden hallinta
Kari Laakso toimii myös Keskuskauppakamarin hyväksymänä HTT-tavarantarkastajana. Tavarantarkastusta koskevissa asioissa voi ottaa yhteyttä numeroon 0400 623 907.
Kuvausta niistä periaatteista, joilla yritys toimii
- Asiakaslähtöisyys: asiakkaan kokonaisvaltainen palveleminen. Meillä on asiakkaita, joiden kanssa olemme tehneet yhteistyötä useiden vuosikymmenten ajan kiinteistön huoltoa, ylläpitoa ja korjaamista koskevissa asioissa. Tavoitteenamme on asiakastyytyväisyys sekä pitkän linjan yhteistyökumppaneiden että uusien asiakkaiden keskuudessa.
- Palvelun korkea laatu, joka koituu yhteistyökumppaniemme eduksi. Pitkä kokemus ja erikoisosaamisemme tuovat asiakkalle lisäarvoa monessa tilanteessa. Ylläpidämme ja kehittämme ammattitaitoamme jatkuvasti, jotta voimme vastata alamme muuttuviin haasteisiin.
- Luotettavuus: pidämme huolta siitä, että oma työsuorituksemme on sopimuksen mukainen. Haluamme toimia hyvän rakennustavan yhteisiä pelisääntöja noudattaen.